Helppo vegearkiruoka – Kvinoawok

Tällä kertaa ajattelin jakaa teidän kanssanne yhden mun omista lemppariarkiruuista! Kiitos tästä reseptistä kuuluu Wok to walk -ravintoloille, joissa tuli joskus tilattua vähän vastaava annos ja siitä innostuneena mietittyä, miten saman herkun saisi aikaan kotonakin. Koska olen tehnyt tätä aika usein, en saanut kuvia kauniista täysistä pulloista ja paketeista, mutta tämä on nyt kuvineen päivineen sitä ihan todellista arkiruokaa!

Tarvitset
valkoista kvinoaa
aasialaistyyppisiä kasviksia (itse käytin pakastesekoitusta)
tuoreen sipulin
kananmunia (yhtä monta kuin syöjiäkin)
soijarouhetta
teriaki- ja soijakastiketta
chilikastiketta
(+ päälle vielä korianteria ja seesaminsiemeniä, jos niiden maku miellyttää!)

Ensin siis kvinoa keittymään ohjeen mukaan ja soijarouhe turpoamaan veteen. Sillä välin kasvikset ja sipuli paistetaan öljyssä kuumalla pannulla. Mun mieletä parhaiten tässä ruuassa toimivat melko isokokoiset kasvikset ja sipulinkin pilkon reilun kokoisiin paloihin, koska soirarouhe ei taas tuo ruokaan minkäälaista suutuntumaa. Kun kasviksia on paisteltu viitisen minuuttia laitetaan joukkoon kananmunat sekä turvonnut soijarouhe ja sekoitellaan kananmunan rakenne rikki ja annetaan paistua kypsäksi. Lopuksi joukkoon lisätään kvinoa ja kastikkeet. Kun teen itse tätä kahdelle laitan n. kolmasosan kuvanmukaisesta teriakikastikepullosta sekä soijaa ja chiliä sen mukaan, mistä suolaisuus ja tulisuusasteesta tykkää. Maistamalla sen sitten tietää, koska maku on omaan suuhun sopiva!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s