Parisuhde ja raha

Olen pyöritellyt tätä postausaihetta mielessäni jo kauan, mutta miksi raha onkin jotenkin vaikea aihe puhua. Vaikka varsinkaan juuri parisuhteessa sen ei pitäisi olla, koska jollei asioista puhu avoimesti, ne alkavat helposti hiertää.

Meillä on molemmilla sekä omat, että yhteiset rahat. Yhteiselle tilille laitamme joka kuukausi rahaa ruokakauppaa ja muita vastaavia hankintoja varten. Sinne laitamme rahaa palkkaan suhteutettuna eli minä hieman vähemmän. (Toisaalta kyllä syönkin niin paljon vähemmän, että senkin puolesta se on reilua.) Jos mun tulot jonain päivänä olisivat meistä suuremmat, olisi mun mielestä vain reilua, että silloin itse laittaisin isomman summan.

Tämän lisäksi säästämme molemmat saman summan kuukausittain meidän matkatilille. Sinne taitaakin tällä kertaa ehtiä tosin kertyä ihan kivasti, kun ei tiedä, milloin sitä tulee seuraavaksi tehtyä sellainen matka, jossa rahaa kuluisi enemmän. No, ehkä päästään talven aikana Lappiin, niinkuin ollaan tässä vähän haaveiltu!

Yhteisten rahojen lisäksi meillä on kuten mainittu sitten vielä omat rahat. Vaikka nyt tässä ollaankin jo naimisissa, en ikinä tahtoisi kokonaan yhteistä taloutta. Haluan käyttää omaa rahaani juuri niihin asioihin, joita itse arvostan ja pidän tärkeänä.

Tiedättekö kuitenkin sen tunteen, kun joskus on tullut shoppailtua ja tekisi mieli vain piilottaa ne tavarat tai valehdella, että ne eivät maksaneet juuri mitään. Mulle nimittäin kaikesta huolimatta toisinaan tulee se, koska mies on niin paljon tarkempi rahankäyttäjä. Se on sinänsä hölmö tunne, koska itsellänikin jää rahaa säästöön joka kuukausi!

Erilaiset rahankäyttötottumukset saattavat joskus hiertää. Itse turhaudun, jos toinen vertailee hintoja mielestäni liian kauan ja toinen taas järkyttyy, kun saatan tehdä aika extempore kalliinkin ostoksen. Tai kyllä minäkin harkitsen ensin, tarvitsenko jotain – mutta jos olen päätynyt siihen, että tarve on, en enää jaksa odottaa just sitä parasta tarjousta vaan menen suoraan kaupoille.

Mun mielestä on outoa, että kaikissa parisuhteissa ei edes tiedetä toisen palkkaa. Itse olen sen kannalla, että rahasta on hyvä puhua avoimesti, vaikka se onkin jostain syystä arka aihe. Mutta toisaalta ei se ainakaan muutu yhtään sen helpommaksi, jos asiaa kiertelee!

Onko sinun helppo puhua puolison kanssa rahasta? Tai tuleeko teillä ristiriitoja raha-asioista?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s