Jos häitä ei tulekaan?

Yksi asia on pyörinyt viime viikot mielessä tiuhaan tahtiin. Miten käy meidän häiden? Juhla, jota on odotettu ja suunniteltu kohta puolitoista vuotta on nyt vaarassa peruuntua!

Meidän hääpäivä on kesäkuun alussa eli sinne saakka ei ole vielä tiedossa rajoituksia ja ennusteetkin tuntuvat vaihtelevan joka päivä. Emme siis itsekään tiedä, onko meillä vajaa parin kuukauden päästä häät vai ei. Ainoa varma asia tällä hetkellä on, että silloin mennään kuitenkin naimisiin, jos se vain mahdollista on. Toivottavasti siis ainakin perheet saavat tulla kirkkoon.

Harmillisinta tilanteessa on, että meillä olisi varattuna mun unelmien hääpaikka, joka on sitten tetysti varattuna myös seuraavalle parille vuodelle eteenpäin eli siitä joutuisimme varmasti luopumaan. Melkein kaiken muun voi onneksi siirtää tarvittaessa, mutta missä me sitten juhlittaisiin? Varsinkin, kun kaikilla muilla kevään ja mahdollisesti myös alkukesän hääpareilla tulee olemaan tämä täsmälleen sama ongelma.

Jos nyt kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti päästään naimisiin, ei sillä sitten onneksi ole niin väliä, milloin ja missä juhlat aikanaan ovat. Vaikka maailmassa on hääjuhlia paljon pahempiakin murheita, niin harmittaahan se, kun tilanne osuu omalle kohdalle. Olen nähnyt visiot häistä ja hääpäivästä päässäni kirkkaina, mutta nyt kaikki on sumeaa ja tuntuu lipeävän sormista.

Eipä tässä siis muu auta kuin odottaa ja toivoa jonkinlaista ihmettä tapahtuvaksi! Tai edes varmaa tietoa siitä, voiko häät pitää vai ei…

Asuntosijoittajaksi parikymppisenä opiskelijana

Tänään onkin sitten käsittelyssä vähän vakavampi aihe, nimittäin asunnon omistaminen ja asuntosijoittaminen. Mä olen ostanut mun ensimmäisen asunnon 22-vuotiaana ja se on aiheuttanut monissa kauhistelua siitä, miten uskalsin, oon siinä ikuisesti kiinni, en voi enää ikinä tehdä mitään ja siihen menee kaikki rahatkin! Olen asiasta kuitenkin eri mieltä, joten ajattelin kirjoittaa nyt omista kokemuksistani asunnonomistajana!

Ostin tosiaan yksiöni aikoinaan sillä ajatuksella, että sen on oltava sellaisessa paikassa, missä arvo mieluiten nousee (muttei ainakaan laske) ja jos siitä itse muuttaa pois, on helppoa löytää vuokralainen. Lainan saaminen ei toki ole ihan helppo juttu, vaan vaati asunnon lisäksi takauksen perheeltäni, mutta mikäli sellainen on mahdollista saada, on asunto lopulta hyvinkin järkevä sijoitus.

Miten itse siis opiskelijana maksoin lainaa? En toki heti maksanutkaan muuta kuin korkoa ja käytin alkuun saatavilla olleet lyhennysvapaat ja säästin sillä välin kesätyörahoista ja opiskelun aikana tehdyistä töistä tulleista tuloista kaiken ylijäävän. Niin sain kasaan riittävästi säästöjä opiskelujen loppuaikana maksuun tulleiden lainaerien kattamiseen. Valmistumisen jälkeen eli ihan oikeiden töiden alettua lainojen maksaminen onkin sitten helpottunut huomattavasti. Mun kuukausittainen lainaerä vastaa suunnilleen Helsingin keskustayksiön vuokraa, joten kyllä siinä joutuu vähän laskemaan, ettei laita rahojaa turhuuksiin, mutta mukavampi se on koko ajan maksaa ”itselle päin”.

KAHDEN ASUNNON OMISTAJANA, MUN OMASTA KUKKAROSTA NIIHIN MENEVÄT KULUT PYSYIVÄT MELKEIN SAMANA KUIN YHDEN ASUNNON KANSSA.

Nykyisin tuo ensimmäinen asuntoni on tosiaan vuokrattuna ja ollaan ehditty ostaa toinen, yhteinen asunto. Siitäkin on kyselty, miten ihmeessä olen pystynyt pitämään vanhankin asunnon. Hulluinta on kuitenkin, että nyt kahden asunnon omistajana, mun omasta kukkarosta niihin menevät kulut pysyivät melkein samana kuin yhden asunnon kanssa. Toki siis edellytyksenä on, että toinen kämppä on vuokrattuna.

Yhteenvetona siis, olen sitä mieltä, että asunnonostoa on ihan turha pelätä! Tietysti on tärkeää ostaa järkevästi eli sellainen asunto sellaiselta paikalta, että sen arvo säilyy. Silloin riskit menettää oikeastaan mitään ovat aika pienet. Eihän se sijoitettu raha silloin katoa mihinkään, vaan kyllä sen myydessä saa takaisin!

Jos siis tiedät, missä aiot vähintään seuraavat pari vuotta viettää ja paikka on sellainen, jossa asunnon arvo säilyy, mun mielestä asunnon ostaminen on järkevää. Miksi turhaan maksaa aina vain vuokraa jollekin muulle, kun sitä asuntoa voi yhtä hyvin maksaa itselleen ja jonain päivänä sitä on vielä velaton. Vaikka siihen sitten menisikin vielä 20 vuotta. Joka tapauksessa – mitä aikaisemmin aloittaa, sitä lähempänä sä päivä on!

Miten sujuu suunnittelijan ja kokeilijan yhteiselo?

Tänään tulee vähän erilaista aihetta eli pientä parisuhdepohdintaa, joka on pyörinyt mielessä nyt remonttitouhujen ansiosta. Meillä on nimittäin mieheni kanssa asioihin tarttumisen suhteen täysin erilainen lähestymistapa. Minä olen kokeilija ja haluan heti vaan alkaa tekemään sen enempää ihmettelemättä. Mies taas on perusteellinen suunnittelija, joka jaksaa miettiä ja punnita vaihtoehtojen välillä vaikka miten pitkään.

Remppahommia tehdessä, mun oli lähes sietämätöntä odottaa, mitä seuraavaksi aletaan tehdä – joku maalipensseli on vaan saatava käteen ja hommat alkamaan tai hermot menevät. Toinen taas tutkii joka purkin kyljestä, missä kulmassa kuuluu sekoittaa ja Googlesta parhaita toimintatapoja joka asiaan vielä siinäkin vaiheessa, kun mulla on jo tapetit poistettuna ja ensimmäinen seinä maalattuna.

Joskus meidän täysin vastakkaiset lähestymistavat asioiden hoitamiseen aiheuttavat konflikteja, mutta toisaalta ymmärrän hyvin sanonnan siitä, miten vastakohdat täydentävät toisiaan. Mun tavalla tulee ihan varmasti valmista ja äkkiä, mutta Henkan tyyli taas johtaa todella harkittuun lopputulokseen. Kun tehdään yhdessä, onnistutaan useimmiten saamaan parhaat palat molemmista. Aloittamiseen ei mene ikuisuutta, mutta toisaalta ainakin on oikea maali oikeassa paikassa tai asiat mitattu millilleen oikein.

Meidän yhteiset remonttitouhut selvitettiin siis ilman sen suurempaa taistelua ja mikä tärkeintä hyvällä lopputuloksella. Seuraavaksi projektiksi sitten ne häät niin katsotaan, josko nyt saadaan sitten jotain kriisiä aikaiseksi. Mulla on pieni pelko, että Henkka saattaa paljastua kaikessa tarkkuudessaan groomzillaksi :’D

Suurten muutosten vuosikymmen

2010: Tammikuussa valmistuin meikkaaja-stylistiksi ja aloin lukea kauppakorkean pääsykokeisiin. Pääsinkin sitten sisään Poriin ja muutin sinne ensimmäiseen omaan asuntooni. Otin syksyllä myös ensimmäisen koirani Ricon.

2011: Tykkäsin opiskelusta ja lähdin mukaan niin tutoriksi kuin kertomaan kauppiksessa opiskelusta lukioihin ja yläastelaisillekin. Muutin myös kivampaan kämppään Porin keskustaan ja olin kesällä töissä festaribaareissa esim. Yyteri Beach futiksessa.

2012: Alkuvuosi sujui samaa rataa opiskellessa Porissa. Loppuvuodesta muutin takaisin Turkuun.

2013: Speksitouhut veivät mut mukanaan keväällä. Olin töissä puhelinmyyjänä. Syksyllä lähdin vaihtoon Ranskaan Aix-en-Provenceen. Tämä on ehdottomasti yksi mun elämän parhaita päätöksiä, koska olen aina hiukan haaveillut Ranskassa asumisesta! Rakastinkin olla siellä, mutta toisaalta se sai mut näkemään, miten paljon hyviä puolia myös Suomessa on.

2014: Takaisin Suomessa ja elämässä Turussa. Olin taas mukana käsikirjoittamassa speksiä. Valmistuin kandiksi. Kesällä alettiin seurustella Henrikin kanssa.

2015: Tästä vuodesta en osaa yhtäkkiä sanoa, mitään erityisiä tapahtumia. Taisi siis pitkästä aikaa olla aika tasaista. Viikonloppuisin tein toimistotöitä ja viikolla vietin opiskelijaelämää.

2016: Henkka oli puoli vuotta Maltalla, joka sinänsä oli elämäntilanteena erilainen. Sillä aikaa kirjoitin mun gradun loppuun ja valmistuin kauppakorkeasta! Aloitin keväällä myös tekemään äitiyslomasijaisena markkinointihommia. Kierreltiin Eurooppaa junalla kesällä kolmen viikon ajan ja syksyllä muutettiin sitten pois keskustasta rivitaloon. Herra Luca tuli myös tänä vuonna meidän elämään.

2017: Väliaikaiset työt muuttuivatkin huomaamatta vakituisiksi ja samalla tiellä ollaan edelleen. Vuosi toi paljon uuden oppimista töiden kautta.

2018: Suurin muutos oli varmasti kihloihin meno, joka tosin ei silti lopulta muuttanut juuri mitään. Siitä asti ollaan kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti suunniteltu ensi kesänä tulevia häitä.

2019: Vuosi on ollut täynnä kaikenlaista ikävämpää kuten sairastumisia ja ongelmia vanhan kodin kanssa, jonka takia jouduttiin kuukaudeksi evakkoonkin. Onneksi kaikki on kuitenkin nyt vuoden loppuun saatu hyvälle mallille ja uusi ihana koti ehti valmistua vielä juuri ennen vuoden vaihdetta! Tästä on hyvä jatkaa!

Kun en sittenkään ollut lähiöihminen

Kolme vuotta sitten muutettiin meidän nykyiseen kotiin, joka tuntui kaikkien unelmien täyttymykseltä. Keskustayksiön jälkeen tuntui oikealta seuraavalta askeleelta muuttaa lähiöön ja päästä nauttimaan suuremmista tiloista, omasta pikku pihasta ja keskustan ulkopuolen rauhasta.

Aluksi päätös tuntuikin aivan oikealta varmaan erityisesti, koska tämä asunto on aivan ihana! Se on sitä vieläkin, mutta pikkuhiljaa lähiöelämä alkoi ahdistaa. Tykkään mennä kävellen paikkoihin, joka täältä ei oikein ollut mahdollista ja nautin kaupungin vilskeestä ympärillä.

Vaikka tunne siitä, ettei tämä ole lopulta kuitenkaan ihan se meidän paikka asua oli kolkutellut takaraivossa, päätös muuttamisesta ei ollut helppo. Ensinnäkin kaikesta huolimatta rakastan meidän kotia. Toiseksi, jotenkin sitä oli sellainen tunne, että näin kuuluu tehdä. Kun tulee aikuiseksi, sitä pitää hankkia ne kultaiset noutajat (vaikka meillä onkin chihuja) ja punaiset tuvat – ei muuttaa takaisin keskustaan pienempään asuntoon.

Näitä ajatuksia pyöriteltiin pidempään ja lopulta, kun jouduttiin kodistamme rempan takia evakkoon, kristallisoitui ajatus siitä, että meidän paikka on lähempänä keskustaa. Näinpä siis muutama viikko sitten tehtiin kaupat asunnosta ihan keskustan tuntumassa ja tällä viikolla laitettiin nykyinen kämppä myyntiin. Ja mikä hurjinta, tänään hyväksyttiin siitä tehty tarjous!

Loppuvuodesta aloitetaan siis remppailemaan uutta kämppää ja vuoden vaihteessa lähdetään täältä nykyisestä. Mulla on tällä hetkellä kaikki mahdolliset fiilikset – innostus, haikeus, onnellisuus ja vähän suruakin. Muutokset on aina vähän vaikeita, mutta silloin kun joku asia ei tunnu ihan oikealta, niitä täytyy vain saada tehtyä!

Pian meistä siis tulee taas ihan kaupunkilaisia. Ja niin sen kuuluukin olla!

Missä pihistän? Mihin panostan?

​Tänään pohditaan hiukan rahankäyttöä​. Kaikkineen olen melko tarkka rahankäyttäjä, mutta tietysti on niitä juttuja, joihin sitä rahaa tulee kulutettua enemmän. Ja toisaalta myös sellaisia, joihin ei tahtoisin laittaa yhtään mitään ylimääräistä. Keräsinpä siis kokoon top kolmosen sekä niistä asioista, joihin rahaa tulee laitettua enemmän kuin olisi välttämätöntä sekä niistä, mihin en haluaisi kuluttaa yhtään ylimääräistä. Tästäpä lähtee!

PANOSTAN

Ulkona syöminen: Käydään noin kerran viikossa syömässä ulkona tai haetaan jostain ravintolasta ruokaa kotiin. Harvemmin kylläkään missään kalliissa paikoissa, mutta tietysti siihen menee paljon enemmän kuin kotona syömiseen.

Laadukkaat vaatteet/asusteet: Nykyään yritän kuluttaa vastuullisemmin ja ostaa vähemmän. Samalla olen vähentänyt halpistuotteiden hankintaa ja ostanut kalliimpia yksittäisiä juttuja, jotka toivottavasti sitten ovat myös kestävämpiä. Ei se toki aina niin suoraviivaista ole, mutta kyllä hinta jotain kertoo myös laadusta.

Majoitus matkoilla: Nuorempana tuli valittua aina se halvin hostelli ja välillä yövyttyä aika kamalissakin paikoissa. (Tietysti osatekijänä oli sekin, ettei vaan ollut varaa muuhun.) Nykyisin haluan kuitenkin majoittua hiukan mukavammin, vaikken mitään luksusta kaipaakaan.

PIHISTÄN

Ruokakaupassa: Jos valittavissa on ns. ”brändituote” tai pirkkaversio, en näe mitään järkeä sen kalliimman tuotteen valinnassa. Maun takia voin valita kalliimman, mutta jos on kaksi käytännössä samaa tuotetta niin otan kyllä ihan varmasti sen helvemman.

Viihde-elektroniikassa: En osaa jotenkaan nähdä yhtään arvoa esimerkiksi sillä, millainen televisio meillä on kotona ja voisin ihan yhtä hyvin katsoa vähän sumeampaa kuvaa pienemmältä ruudulta. Henkka ei tosin ole tästä yhtään samaa mieltä.

Sisustuksessa: Mä olen ihan tyytyväinen Ikea-huonekalujeni kanssa. Tykkään kyllä, että huonekalut näyttää nätiltä, mutta mun mielestä ne ei saa olla niin arvokkaita, että niitä pitäisi jotenkin suojella. Kuitenkin koira saattaa joskus ehtiä juosta sinne sohvalle kuraisilla tassuillaan tai jotain läikähtää vaikka matolle!

Mihin te olette valmiita panostamaan? Tai mihin ette?