Viiden vaatteen vuosi – kohti järkevämpää kulutusta

Vuoden alussa päätin hankkia uutena vain 5 uutta vaatetta. Nyt elokuussa tuo luku on täynnä eli tästä eteenpäin enää vain kirppisshoppailu on sallittua. Sekin silti niissä rajoissa, että vaatekaapin sisällön kokonaismäärä ei enää lisäänny vaan myyntiin tai kierrätykseen täytyy päätyä jotain uusien alta.

Miten vuosi on sitten toistaiseksi sujunut? Tämä haaste on tuntunut toistaiseksi aika helpolta, mutta saa nähdä vaikeutuuko se nyt, kun niitä ostoksia uutena ei tosiaan enää sitten saisi tehdä… Se nähdään tulevina kuukausina!

Tunnustan silti heti tässä vaiheessa, että ostettuja vaatekappaleita on kyllä 6 eli siinä sinänsä mokasin tämän homman jo. Hankin kuitenkin viimeiseksi jakkupuvun kokonaisuudessaan, koska muuten sen idea olisi hiukan kärsinyt eli laskettakoon se tämän kerran yhdeksi.

Havaintoja haasteen varrelta tähän asti

Turkuun on tullut viimeisen vuoden aikana ihan super hyviä kirppareita ja kirppisshoppailu on helpottunut todella paljon aiemmasta. Aikaisemmin tein löytöjä tosi harvoin, mutta tänä vuonna on jo löytynyt monta ihanaa juttua!

Muoti on tänä vuonna enemmän mun makuun kuin usein eli toisaalta vaatekaupoissa olisi enemmän ”houkutuksia” kuin aiemmin. Toistaiseksi olen kuitenkin vältellyt niissä kiertelyä, etteivät houkutukset käy liian suureksi.

Olen löytänyt myös Zadaan, joka on täynnä vaikka mitä ihanaa! Kannattaa tutustua, jollet ole vielä ottanut appia käyttöön.

Kun ostaa vähemmän, voi panostaa vastapainoisesti enemmän niihin hankintoihin, joita tekee. Vaikka oon ostanut sinänsä aiempaa kalliimpia vaatteita, on mulla kyllä lopulta mennyt paljon vähemmän rahaa kuin ennen, kun turhat heräteostokset on jääneet pois tai tehty edullisesti kirpparilla.

Ja kaikkein tärkeimpänä – tänä vuonna mulla ei ole ollut ollenkaan sellaista ”kulutusahdistusta” jota olen joskus aiemmin elämässä potenut. Koska kaikki hankinnat ovat olleet harkittuja, ei ole tarvinnut jälkikäteen mietiskellä, että voi kun taas menikin johonkin rahaa, enkä ole myöskään kokenut sen suurempaa maailmantuskaa!

2 thoughts on “Viiden vaatteen vuosi – kohti järkevämpää kulutusta

  1. Kivoja ostoksia olet tehnyt, tsemppiä loppuvuoden kanssa! Isosti nostan hattua että tällaiseen kukaan pystyy tällaisen vaatemäärän rajoittamiseen. Itse en oikeastaan, jonka takia päätös onkin ostaa ennenkaikkea kirpparilta.

    Tykkää

    1. Jotenkin kävi vuoden vaihteessa muuttaessa niin konkreettisesti selväksi, että vaatteita on vaan kertynyt liikaa niin pakko tehdä jotain. Onneksi on kirpparit kun on shoppailu silti kivaa! 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti