Kun vuosi sitten teimme remppaa, päädyimme pohdinnan ja selvittelyn jälkeen valitsemaan Ikean keittiön. Netistä löytyi sekä hyviä kokemuksia, että kauhutarinoita, joten ajattelin nyt jakaa, miten meillä on tässä keittiössä sujunut! Meidän keittiössä on siis Ikeasta kaikki muu paitsi uuni, hella, hana sekä kivitaso.
Koska asumme 50-luvun talossa, emme halunneet tänne liian modernia keittiötä vaan jotain sellaista, joka sopii yhteen vanhan kylmäkaapin sekä muiden alkuperäisten kiinteiden seinäkaappien kanssa. Ikean Kungsbacka-kaapinovet olivatkin juuri sellaiset, jotka täyttyvät nämä kriteerit. Lisäksi ne on valmistettu kierrätysmateriaaleistä, joka oli myös juuri näiden ovien valintaa puoltava kriteeri! Keittiön suunnittelu Ikeassa sujui todella helposti ja tilasimme keittiön kotiin kannettuna. Itse keräilyä en kyllä suosittele, koska osia oli miljoona.


Kaikki saapui kotiin ehjänä ja nopeasti. Ainoastaan yläkaappien ovien hidastimista pari oli jotenkin viallisia, mutta ne vaihdettiin uusiin Ikeassa sen enempiä kyselemättä. Lisäksi olimme vahingossa tilanneet pari ylimääräistä osaa ja niiden palauttaminen onnistui myös helposti, kun keittiö oli saatu rakennettua.
Meillä oli samat remonttimiehet asentamassa keittiön paikoilleen, jotka hoitivat muunkin remontin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ottaisin ensi kerralla asennuksenkin suoraan Ikeasta. Keittiössä oli ilmeisesti hieman poikkeavuutta monien muiden valmistajien keittiöihin nähden, joten kokoaminen sujuisi varmasti juuri näiden asiantuntijoilta rivakammin.
No, miten keittiö on sitten käytössä toiminut? Vastaus on, että tosi hyvin! Kaikki mekanismit pelaavat kuten kuuluukin, eikä vielä näin vuoden jälkeen mitään moitittavaa ole. Parempaa aikaisempien kotieni keittiöihin nähden tässä on laatikoiden sisällä olevat ”välilaatikot” joilla voi jakaa siis laatikon useampaan osaan ja näin ne on helpompi pitää järjestyksessä.
Ainoa huono puoli, joka noiden Kungsbacka-ovien kanssa on tullut vastaan, että niitä ei parane hirveästi kosketella. Jos nimittäin käsissä on vähänkin rasvaa, jää niiden pintaan helposti jälkiä, joiden puhdistaminen ei ihan pyyhkäisemällä onnistu, vaan vaatii hieman työtä. Sen tosin huomaa vain, kun aamuaurinko osuu sopivassa kulmassa, mutta ainahan tuollaiset silti häiritsevät.
Kaikkineen kokemukset ovat siis joka tapauksessa kuitenkin positiivisia ja voin tämän perusteella suositella Ikean keittiötä!
Näitä ei otettu Ikeasta:
- Hana – Tapwell
- Kivitaso – Diapol
- Uuni ja liesi – Bosch
- Valot – Philips Hue