Remontti 50-luvun pintoja kunnioittaen

Joulukuussa ostimme asunnon -54 rakennetusta talosta. Päätimme tehdä uuteen kotiin melko kokonaisvaltaisen remontin, mutta meille tärkeää oli kuitenkin saada säilytettyä mahdollisimman paljon vanhoja pintoja ja ajan henkeä. Kirjoitinkin jo aikaisemmin kylmäkaapin muutoksesta aamiaiskaapiksi, mutta tällä kertaa asiaa muista vanhoista jutuista, jotka saimme säilytettyä niin, että ne sopivat kuitenkin mahtavasti yhteen uusien pintojen kanssa. Tässä postauksessa siis meidän valinnat lautalattian, ovenkahvojen sekä kivisten ikkunalautojen käsittelyyn.

Lautalattia

Lautalattia lipeä Osmo color

Asunnon lattia oli sellaista vanhan näköistä auringon kellertäväksi muuttamaa lautaa, mitä 50-luvun asunnoissa usein näkee. Haluttiin säilyttää lauta, mutta tuoda sille uutta ilmettä. Lattiaan tehtiin ensin hionta ja Gammeldags-lipeäkäsittely, joka estää laudan kellastumisen uudelleen. Sen päälle vedettiin sitten Osmo Colorin valkoinen öljyvaha (sävy 3040), jonka pitäisi mukavasti kestää sekä kulutusta että kosteutta. Molemmat käsittelyaineet säilyttävät puun hengittävyyden ja ovat turvallisia myös esimerkiksi noille meidän pienemmille paljon lattiatasossa aikaansa viettäville koiraherroille.

Ovenkahvat

Kromattu ovenkahva vanha

Kaikki asunnon alkuperäiset ovenkahvat olivat ehjiä, mutta tummuneen ja kuluneen näköisiä. Halusin ehdottomasti, että ne saadaan säilytettyä, joten aloin etsiä paikkaa, jossa kahvat saisi kromattua uudelleen. Ainoa ongelma oli, ettei kromauspakkoja nykyisin ole kovin paljon tarjolla. Turussa ei enää nykyään sellaista ollut ollenkaan, mutta onneksi löysin Loimaan Kromauksen, jossa homma hoitui! Hintaa kahvoille tuli 10€ kappaleelta eli ei siihen hintaan kauniita uusiakaan olisi edes saanut. Nyt vanhat kahvat ovat joka tapauksessa kuin uudet!

Ikkunalaudat

Kivinen ikkunalauta

Vanhojen kivisten ikkunalautojen käsittelyyn en oikein löytänyt googlailemalla yhtenäisiä ohjeita, mutta rautakaupassa kyselemällä löytyi onneksi sopiva aine tähänkin. Siispä pesin kiven ensin puhtaaksi ihan vain Fairyllä ja vedellä ja sen jälkeen sudin pintaan kahteen kertaan Mellerudin kivipintojen suoja-ainetta (löytyy esim. täältä). Aine jätti kiven pinnan hieman kiiltäväksi, mutta väri pysyi samana. Tykkään tosi paljon tästä lopputuloksesta, koska vaikka ikkunalaudat ovat selkeästi vanhan näköiset, niistä tuli siistimmät ja sopivammat uusien maalattujen pintojen viereen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s