2 x herkku jälkkärikahvi

Tänään luvassa yksi lempiasiani eli kahvi! Minusta on ihanaa testailla kaikkia mahdollisia erikoiskahveja, joita kotona pystyy helposti toteuttamaan. Seuraavaksi kaksi uusinta kahvikokeilua, joita suosittelen kaikille muillekin kahvinystäville!

Affogato

Affogato kahvi

Affogato eli jäätelökahvi on helppoudessaan varsin nerokas. Kupin pohjalle laitetaan pallo vaniljajäätelöä ja päälle kaadetaan kupillinen vahvaa espressoa. Jäätelö sulaa näin kahvin joukkoon kermaiseksi vaahdoksi. Päälle voi vielä raastaa hiukan suklaata tai vaikkapa laittaa hieman kinuskikastiketta. Tässäpä täydellinen ja helppo jälkiruoka!


Dalgonakahvi

Dalgona vispattu kahvi

Dalgona perustuu pikakahviin, sokeriin ja veteen. Kaikkea mitataan tasan sama määrä (kahteen kuppiin 3 ruokalusikallista oli sopiva) ja vispataan kuohkeaksi vaahdoksi. Sähkövispilällä homma onnistuu helposti, mutta kyllä vaahdon käsinkin saa aikaiseksi. Sitten vain lasiin mitä tahansa maitoa sekä jääpaloja ja lusikoidaan vaahto päälle. Nopea ja helppo on siis tämäkin kahvi ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

Uusi vaate no. 2 – mutsifarkut

Kerroinkin jo alkuvuodesta, että mun tavoitteena tänä vuonna on rajata uutena ostetut vaatteet viiteen. Ensimmäinen ostos löytyy tästä postauksesta ja nyt tuleekin sitten vuoden hankinta numero kaksi!

Mulla on aina mennyt siinä mielessä erikoisesti päin, että talvisin ei tule juurikaan käytettyä housuja vaan useimmiten on mekko tai hame päällä. Sitten kevään tullessa alkaa taas housukausi! Olen jo viime vuodesta saakka etsinyt hyvinistuvia mutsifarkkuja ja viimein tänä keväänä löysin sellaiset, jotka miellyttivät! Nämä löytyivät Carlingsilta ja merkki on Abrand.

En ole muuten tainnutkaan omistaa suoralahkeisia housuja sitten yläasteen. Muistan, kun ensimmäiset pillifarkut aikoinaan tulivat ja juteltiin kavereiden kanssa siitä, että ihan kivat, mut ei ehkä itse tule käytettyä. No kuinkas kävikään, seuraavat kymmenen vuotta vedettiin mahdollisimman kapeilla lahkeilla. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin syttynyt uudelleen muillekin housumalleille ja viimein kaapistani löytyy myös farkuissa jotain muuta kuin sitä pilliä!

Onko mutsifarkut sun juttu vai mikä malli iskee eniten?

DIY Laattapöytä

Meillä on ollut uuteen asuntoon muuton jälkeen tyhjänpanttina yksi vanha jakkara, joka ei tuntunut sopivan enää oikein minnekään. Pupulandia -blogissa vähän aikaa sitten olleesta postauksesta inspiroituneena keksin kuitenkin yhtäkkiä, että siinä on itse asiassa täydellinen muoto mun kaipaamalle kukkapöydälle!

Eipä siis muuta kuin vanha päällyste pois jakkarasta ja laatat ja muut tarvikkeet Bauhausista tilalle.

Aloitettiin projekti selailemalla laattoja, kunnes löytyi sellaiset, jotka sopivat leikkaamatta pöydän sivuille. Olin ajatellut alun perin isompikokoista laattaa, mutta Bauhausin valikoimasta osui silmään tosi hyvin meidän sisustukseen sopiva kultainen mosaiikkilaatta ja päädyttiinkin lopulta siihen.

Olin vähän huolissani laatoituksen onnistumisesta, koska meillä ei ollut siitä mitään aiempaa kokemusta lukuun ottamatta kauhutarinoita mosaiikkilaatoituksen vaikeudesta. Ja puuttuipa meiltä saumalaastin levitykseen oikea työkalukin ja jouduttiin tekemään se sienellä. Onneksi projekti onnistui siitä huolimatta yllättävänkin helposti ja tykkään lopputuloksesta todella paljon. Katsokaa seuraavista kuvista, miten hieno!

Projetkiin tarvittiin

  • Laattaliimaa (Kiilto) + levityslasta
  • Mustaa saumalaastia (Kiilto) + kumilasta
  • Laattoja (meillä käytössä nämä)
  • Puhdistussieni/rätti
  • Ja tietysti se sisälle tuleva pöytä

Hintaa koko projektille tuli 69€

Tekemistä koronteeniin

Tässä ollaan vietetty kotona jo sen verran pitkä aika, että varmaan itse kullakin alkaa välillä tekemisen puute iskeä. Kokosin siis nyt teille mun parhaat ideat siihen, mikä kaikkea sitä voisikaan puuhailla. Toivottavasti tästä listasta löytyy jotain uuttakin!

Lue ne kirjat, jotka odottavat sitä, kun joskus olisi aikaa.

Pelaa pakopeli kotona. Me ollaan testattu sekä Exit- että Escape Room -pelejä. Itse olen tykännyt enemmän noista Exiteistä, mutta molemmat sarjat tuntuvat olevan ihan toimivia!

Exit peli kokemuksia

Kirjoita päiväkirjaa, bullet journalia tai vaikka runo tästä ajasta. Tämä on kyllä varmasti jotakin sellaista, mitä muistella kiikkustuolissa ja jälkikäteen on varmasti aika kiva, jos jotain siitä on tullut kirjattua ylöskin.

Kasvata jotain. Vaikka yrttejä tai kokeile viimein, lähtisikö se avokadopuu kasvamaan.

Maalaa. Tämän tuntuu nyt keksineen jokainen bloggaaja, mutta jotain uutta tuodakseni suosittelen Instagramissa @artmoment.wtuulio maalausliveen osallistumista. Itse tykkäsin tosi paljon – saa sekä maalausvinkkejä, että tunteen siitä, että hengailee jonkun kanssa.

Akryylivärit maalaus

Siivoa meikkipussi, peilikaappi, avainkippo tai joku muu vastaava paikka, johon tavaraa on kertynyt.

Kaipaako CV päivitystä tai To do -lista on epämääräisinä lappuina ympäri työpöytää? Käytä kerrankin kunnolla aikaa niiden paranteluun!

Kävele metsässä. Vaikkei niille suosituimmille luontopoluille kannatakaan tunkea koko kaupungin voimin, onhan meillä täällä Suomessa metsää riittävästi ihan kaikille. Metsä on jotenkin ihanan rauhoittava.

Ruissalo metsä

Pese ikkunat. Sitä ei ikinä jaksaisi aloittaa, mutta on kyllä paljon ihanampi katsella kirkkaiden lasien läpi.

Etsi uusia reseptejä ja kokkaile herkkuruokia!

Bongaa katutaidetta. Ainakin meillä Turussa on yllättävän paljon kaikkia hauskoja pieniä juttuja ympäri kaupunkia. Viimeisimpänä olen bongannut tuon hauskan pienen naaman!

Turku katutaide

Tuunaa tai tee itse jotakin kotiin. Vaatiiko joku huonekalu uutta maalia tai tyhjä seinä kaipaisi vaikkapa macrame-seinävaatetta. Nyt jos koskaan on aikaa kaikille näille projekteille.

Muista rentoutua! Ennen tätä pakko-pysähdystä me kaikki tunnuttiin juoksevan ihan hulluna ympäriinsä ja oli jotenkin melkeinpä kilpailemisen arvoista, kenellä se kalenteri on buukattu eniten täyteen. Minulle, ja uskon että monelle muullekin, tekee oikeasti aika hyvää pysähtyä välillä ja miettiä, mikä on tärkeää ja karsia niitä turhia stressin ja kiireen aiheuttajia!

Hapankaali-suklaakakku

Tämä resepti tuli puheeksi töissä sen jälkeen, kun olin nähnyt Rasilaisen hapankaalirasioissa yhtenä käyttötarkoituksena sanan suklaakakku. Yhdistelmä kuulostaa varsin erikoiselta, mutta osoittautui käytännössä kuitenkin tosi toimivaksi. Hapankaalin maku tuo kakkuun lähinnä pientä suolaisuutta tai happamuutta, mutta mikä tärkeintä erityisesti mehevyyttä, jollaista en perinteiseen suklaakakkupohjaan ole muilla keinoilla itse ikinä saanut aikaiseksi!

Hapankaali suklaakakku

Taikina (leipävuokaan)

100 g pehmeää voita
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g taloussuklaata
200 g hapankaalia

Vispaa ensin kananmunat, voi ja sokerit kuohkeaksi ja lisää sen jälkeen sulatettu suklaa, kuivat aineet sekä hapankaali. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Kuorrute

2 riviä taloussuklaata
1 tl tomusokeria
2 reipasta ruokalusikallista tuorejuustoa

Päälle tein yksinkertaisen täytteen, jossa sekoitin sulatetun suklaan joukkoon tomusokeria ja tuorejuustoa. Pinnalle ripottelin vielä hiukan koristerakeita, mutta ehkä vielä parempaa olisivat ollut esimerkiksi sellainen kuivattu vadelmarouhe. Näin eristäytymisaikana en kuitenkaan viitsinyt vain sen takia mennä kauppaan, mutta ehkäpä täytyy napata sitä kaappiin odottamaan seuraavaa leivontakertaa!

Maistatin kakkua parilla hapankaalin ystävällä ja molemmat sanoivat, etteivät edes erottaneet sen makua kakusta. Itse syön hapankaalia vain harvakseltaan ja sanoisin, että erotin maun kakusta, mutta se sopi sinne kyllä hyvin. Pienestä epäluuloisuudesta huolimatta kannatti siis ehdottomasti kokeilla!

Remontti 50-luvun pintoja kunnioittaen

Joulukuussa ostimme asunnon -54 rakennetusta talosta. Päätimme tehdä uuteen kotiin melko kokonaisvaltaisen remontin, mutta meille tärkeää oli kuitenkin saada säilytettyä mahdollisimman paljon vanhoja pintoja ja ajan henkeä. Kirjoitinkin jo aikaisemmin kylmäkaapin muutoksesta aamiaiskaapiksi, mutta tällä kertaa asiaa muista vanhoista jutuista, jotka saimme säilytettyä niin, että ne sopivat kuitenkin mahtavasti yhteen uusien pintojen kanssa. Tässä postauksessa siis meidän valinnat lautalattian, ovenkahvojen sekä kivisten ikkunalautojen käsittelyyn.

Lautalattia

Lautalattia lipeä Osmo color

Asunnon lattia oli sellaista vanhan näköistä auringon kellertäväksi muuttamaa lautaa, mitä 50-luvun asunnoissa usein näkee. Haluttiin säilyttää lauta, mutta tuoda sille uutta ilmettä. Lattiaan tehtiin ensin hionta ja Gammeldags-lipeäkäsittely, joka estää laudan kellastumisen uudelleen. Sen päälle vedettiin sitten Osmo Colorin valkoinen öljyvaha (sävy 3040), jonka pitäisi mukavasti kestää sekä kulutusta että kosteutta. Molemmat käsittelyaineet säilyttävät puun hengittävyyden ja ovat turvallisia myös esimerkiksi noille meidän pienemmille paljon lattiatasossa aikaansa viettäville koiraherroille.

Ovenkahvat

Kromattu ovenkahva vanha

Kaikki asunnon alkuperäiset ovenkahvat olivat ehjiä, mutta tummuneen ja kuluneen näköisiä. Halusin ehdottomasti, että ne saadaan säilytettyä, joten aloin etsiä paikkaa, jossa kahvat saisi kromattua uudelleen. Ainoa ongelma oli, ettei kromauspakkoja nykyisin ole kovin paljon tarjolla. Turussa ei enää nykyään sellaista ollut ollenkaan, mutta onneksi löysin Loimaan Kromauksen, jossa homma hoitui! Hintaa kahvoille tuli 10€ kappaleelta eli ei siihen hintaan kauniita uusiakaan olisi edes saanut. Nyt vanhat kahvat ovat joka tapauksessa kuin uudet!

Ikkunalaudat

Kivinen ikkunalauta

Vanhojen kivisten ikkunalautojen käsittelyyn en oikein löytänyt googlailemalla yhtenäisiä ohjeita, mutta rautakaupassa kyselemällä löytyi onneksi sopiva aine tähänkin. Siispä pesin kiven ensin puhtaaksi ihan vain Fairyllä ja vedellä ja sen jälkeen sudin pintaan kahteen kertaan Mellerudin kivipintojen suoja-ainetta (löytyy esim. täältä). Aine jätti kiven pinnan hieman kiiltäväksi, mutta väri pysyi samana. Tykkään tosi paljon tästä lopputuloksesta, koska vaikka ikkunalaudat ovat selkeästi vanhan näköiset, niistä tuli siistimmät ja sopivammat uusien maalattujen pintojen viereen.